Saturday, March 12, 2016

Helmikuussa 2016

             

            

                                      - huimaa menoa  
Salkun seuranta

Helmikuussa kertyi talletuksia 1255 euroa (tammikussa 820, alkuvuonna yhteensä 2075 e). Alkuvuoden netto-osingot 627 euroa olen sijoittanut uudelleen. Silti salkun arvo laski. 

29.2.2016  oli oman pääoman osuus salkussa 111685 euroa.  
Helmikuun tuotto on   -2,6%  ja tuotto vuoden alusta  -7,4%. 

Vuoden takaiseen verrattuna tuotto on  hivenen miinuksella (- 0,12%).

Helmikussa ostin tasaisesti kaikkia pohjoismaisia superrahastoja sekä Handelsbankenin USA- ja Eurooppaindeksirahatoja. Lisäsin Fortumia alle 12 euron hintaan ja samoin Avance Gas Holdingin osakkeita hintaan 79 NOK. 

Koko salkun p/e -ennuste on laskujeni mukaan 15,9. Ei  erityisen kallista enää. Samoin osoittaa TINPIE  -indeksi.

Salkun arvo notkuu kuten ennenkin. Salkun oman pääoman ATH oli 123000 euroa marraskuussa 2015.  Volaa piisaa.

Kulut 2015


Palkkiot 2015
Välityspalkkiot EUR344.00
Välityspalkkiot NOK178.20
Välityspalkkiot SEK279.90
Välityspalkkiot USD49.15

Välityspalkkiot yhteensä (EUR)  EUR **439.05
Korot                                                                                       659

Yhteensä                                                                                1098

Kun salkun koko 1.1.2015 oli 90322,  kokonaiskulusuhteeksi saan inhorealistisesti arvioiden 1,2%.  Kauppaa on käyty liikaa. Tavoite olkoon 0,8%.

Oma pääoma



Tuottohistoria

Alla oleva graafi kuvaa koko salkkuni historiaa neljän vuoden ajalta, eli siitä kun tämän harrastuksen tosimielellä aloitin. 

Kuten jokainen erilaisten rahastojen tuottohistorioita ihmetellyt on havainnut, saadaan mikä tahansa näyttämään tuottavalta - riippuu mihin vertaa. 

Tässä on mukana pääasiallinen vertailuindeksini MSCI World NR USD

Parempaakaan en ole löytänyt. Olen käyttänyt sitä alusta pitäen. Näyttää kuin olisin pysynyt tahdissa mukana. 

Näin lyhyellä ajalla kyse on tietysti sattumasta.




Morningstarin salkkuominaisuus auttaa hallitsemaan kokonaisuutta. 




Salkun 10 suurinta omistusta alla.





Osingot helmikussa 426 euroa brutto.






Osinkokertymä näkyy täällä.

Havainnekuva kertymästä alla. 


Osinkojen määrä lisääntyy hiljalleen.  Viime aikoina olen ostanut pajon kasvuindeksiosuuksia, joten osinkojen määrän kasvu on vaimenemassa. 

Maali näkyy jo

Tämän vuoden osinkoennuste on 7000 euroa, joten 18000 euron vuosittaiseen osinkotavoitteeseen on matkaa. Pääomaa pitäisi tuossa tilanteessa olla 450000€, jotta 4% voi ottaa ulos pääomaan koskematta. 

Seligsonin laskuri antaa seuraavan ennusteen, jos nykyiseen portfolioon (111000) lisätään pääomaa 1400 euroa kuukaudessa (1000 e kuukausitalletus + 400 e osingot uudelleen sijoitettuna):



Siihen vielä 8 vuotta lisää niin on miljoona kasassa!


Yksittäisistä osakepoiminnoistani kaikki yhtiöt maksavat osinkoa. Osinkotulojen järkevyydestä voi olla monta mieltä, koskapa verottaja niistä rankaisee. 

Koen jatkuvan osinkovirran motivoivana tekijänä. Rahan survominen koko ajan hupenevaan salkkuun voisi ilman osinkotuloa olla  tympeää ja turhauttavaa touhua. 

Pitkäaikainen omistaja ei periaatteessa saa yhtiöistään muuta tuloa, kuin osingot ja pääomapalautukset. Yhtiön arvon muutokset eivät omistajaa lämmitä. 

John Burr Williamsin lanseeraaman ajatuksen mukaan lehmän arvo määräytyy sen lypsämän maidon mukaan, ei sen mukaan, kuinka paljon maitoa se sisältää. 




Palataan vielä tuottoihin.

 Indeksit eria aloilla ja eri alueilla kehittyvät eri tahtiin. 
Alla olevaan kuvaan keräsin oman salkun indeksiosuusrahastot. Isoin omistus on Vanguardin USA- etf ja toiseksi suurin Seligson & Co Global Top 25 Pharmaceuticals-rahasto. 

Molemmat ovat menestyneet hyvin ja molempiin kannattaa lisätä pääomaa jatkossakin. 

Palkankorotus ilman työtä, into ja uteliaisuus

Osingoihin ja tuottavuuden seurantaan projisoituvat ja myös realisoituvat omat toiveet ja haaveet. 

Minut motivoi löysäilyyn, joutilaisuuteen ja luovaan meditaatioon ajatus siitä, että vuosittain saan pienoisen palkanlisän, kun eurot ja dollarit raatavat puolestani. Aika on niin kallista, ettei minulla ole enää varaa myydä sitä niin paljon kuin ennen. Toisaalta käytän hyvinkin paljon tunteja asioiden seuraamiseen ja tutkiskeluun. Se on elämäntapa.

Kaikkia muita kehotan kaikin mokomin paiskimaan työtä, uurastamaan läpi projekteja, suunnittelupalavereita ja strategiaseminaareja sekä nostamaan painetta tauottomalla deadline - jumppalla parhaan kykynsä mukaan.  

Ajamaan autolla unenpöpperössä ruuhkissa ja lumimyrskyssä, loskassa ja kovalla kiireellä! Syömään kuivia sämpylöitä ynseiden neitien silmien alla huoltamoilla ja litkimään kitkerää kahvinsumppia. Tapaamaan epäkiitollisia asiakkaita ja väsyneitä työkavereita. Olemaan hyödyksi yhteiskunnalle. (1)

Pitäähän se pois muusta pahanteosta.  -  Itse en viitsi. Käännän kylkeä, jos sataa.

Olenko siis laiska? Miten sen ottaa. Luen, kirjoitan, otan selvää ja opiskelen usein kellon ympäri, välillä taas kelkkailen hangilla tai istun tulilla.  Mielensisäinen prosessi ei keskeydy. 

Sanassa sanotaan: 
"Älä sulje puivan härjän suuta."

Lisään: 
Into miehen tiellä pitää. Into ja intohimoinen uteliaisuus.

P.S.
Hyttisen Mika on kirjoittanut uuden kirjan. Samaa asiaa käydään lävitse tässä puheessa eli luennossa Tampereen yliopistolla. 

Katsokaa ihmeessä!


P.S. II


Osallistuin arvauskisaan. Ei käynyt faksi.












_______________________________________________________



Sivun katselut viime kuussa
10 058
Sivun katselujen koko historia
272 535


________________________________________________________

1)  Aiemman työn kuvaus.




No comments:

Post a Comment

Lisää kommenttisi, kiitos