Thursday, October 1, 2015

Q3 2015. Hei me heilutaan


                                  Kota Kainuun merellä


Havahduin kesäretkiltäni huomioon, ettei blogia ole aikoihin päivitetty. 

Näennaisen paljon on tapahtunut. Kurssit ovat huojuneet ja jopa pienimuotoinen romahduskin kesällä meni autuaasti ja huomaamattani ohi. 

Salkun yhteenlaskettu oma pääoma käväisi huipussaan heinäkuun lopulla ja oli 114893 euroa. 

Elokuussa Kiinan pörssin vaikeudet ja monet muut huolet painoivat kurssien optimismia ja 31.8.2015 oma pääoma oli pudonnut tasolle 102696 euroa.

Syyskuun lopussa olen lukemissa 102334 euroa. 

Salkun tuoton ja arvomuutosten seuraaminen on jonkinlaista viihdettä ja hupailua. Varsinaista vaikutusta säästämiseeni sillä ei juuri ole. Ennustamisen sijaan ostan lisää. 

Todellisuudessa sijoittamien - paremminkin säästäminen, rahojen nyplääminen piiloon sen sijaan että hummaisi ne kavereiden kanssa kuppiloissa Caprin terasseilla tai törsäisi turhuuteen - on tavattoman tylsää ja puuduttavaa hommaa. 

Ostan kuukausittain lisää osakkeita, joiden arvelen olevan hyviä sijoituksia ja pidän saaliini kasvamassa tuottoa, tekemässä lukuuni työtä, toivon mukaan ahkerasti. Sillä aikaa kun minä nukun, kuljeskelen metsissä tai mökkeilen. Tai ihan vähän hummailen.

Huolimatta maailman myrskyistä olen jatkanut ostoja. Onhan hauska ostaa silloin kun tuote on halpaa.

Ajatukseni on poimia varojen mukaan laatuyhtiöitä laskujaksoista. Omituisen ja siis ilahduttavan paljon huojuntaa hinnoissa on viime aikoin on nähty, vaikka yhtiöiden perustilanne ei ole  muuttunut. 

Romahduksen myötä hinnat, tarkemmin sanoen arvostustasot - ovat myös kohtuullistuneet. Äkkiä katsoen salkun P/E:n keskiarvo on noin 15. Jos ollaan lähempänä 10 kuin 20, voisi yhtiöitä jo sanoa halvoiksi. Omista osakkeista halvin täälä mittarilla olisi Avance Gas Holding, P/E 2,69x Reutersin mukaan.  

Talletuksissa olen pysynyt keskiarvossa. Olen saanut lisättyä pääomaa noin 750 euroa kuukaudessa ja uudelleensijoittanut osingot. 

Alla kuvaa vuoden aikana tapahtuneesta heilunnasta tuotossa. Verrokkina ova MSCI World NR- ja OMXH 25-indeksit.







Kolmen vuoden jaksolla viime aikojen kuoppaisuus käy ilmi mainiosti.




Ostot heinä-syyskuussa 2015

13.7.15  Kone       20    35,35
15.7.15  Nokia    100    6,10
17.7.15 Vaisala    30    22,99
17.7.15 Fortum    30    15,94

17.8.15  Aspo        100  7,03

14.9.15 Wärtsilä   20   36,82
22.9.15 Kone         15   34,52
24.9.15 Wärtsilä   20   34,69


Lisäksi olen tankannut hyvin pienissä erissä Nordnetin superrahastoja.

Joskus tuntuu idioottimaiselta survoa lisää rahaa sijoitussalkkuun, jonka arvo heiluu sinne tänne. 
Uskon vahvistukseksi on välillä hyvä silmäillä oman pääoman kehitystä vuosien varrella. Lähtötilanteessa oli kulutusluottoa silmät ja korvat täynnä. Nyt harkiten käytetty velkaosuus tuottaa lisää pääomaa. 


Osinkojakin on valunut tilille.



Veli velkaa ottaessa?

Olen pyrkinyt pitämään 0,99% korolla otetun velkavivun tasolla 25% koko portfolion arvosta.

Tarvittaessa siirrän erillisestä puskurirahastosta käteistä Nordnet-salkkuun, jotta 40% osuus kyseisen vipusalkun lainoitusarvosta ( juuri nyt noin 94000 euroa) ei ylity ja Nordnetin superluoton (tällä hetkellä 36000 euroa) korko pysyy kultatasolla

Miksi sitten käytän lainaa?

Salkun oman pääoman tuottoa saa edullisessa tilanteessa vivutettua ylöspäin. Laskumarkkinassa on varaa ostaa. Myyntejä kun en aio tehdä.

Huojunta lisääntyy, mutta kun pääpaino on toisaalta halvoissa indeksipapereissa ja toisaalta osinkoyhtiöissä kassavirta tasoittaa vuositasolla tilannetta. Muita velkoja ei ole. Omistusasuntoa ja muuta irtainta en laske tähän leikkiin mukaan. 

Ymmärtääkseni tämän kokoinen velka on aika pieni., jos vertaa sitä monen kanssamatkustajan satojen tuhansien asuntolainoihin, joissa kassavirtaa ei välttämättä  heru lainkaan.

Sijoituslainan korot voi vähentää verotuksessa. Velka on työkalu, joskin taiten käytettävä ja varovaisuutta vaativa.  Salkku on kestänyt tämän kesän pienoisromahduksen hyvin. 

On syytä korostaa, että puhun kaiken aikaa salkun oman pääoman arvosta, en bruttoarvosta. Sen tason voit katsastaa täältä

Siellä näkyvät myös osakemäärät ja keskikurssit.


Kiitos mielenkiinnosta.














Opinhaluisille suosittelen Ylen ohjelmasarjaa Mikä maksaa? Tässä linkki  Pertti Haaparantaa käsittelevään juttuun.



_______________________________________________________________________________


Sivun katselut viime kuussa
7 378
Sivun katselujen koko historia
212 344







8 comments:

  1. Mukavaa katsottavaa noi käyrät, viime kuukausien pudotuksesta huolimatta. Näillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, että kyllä se korkoa korolle efekti siellä rullaa, vaikkei sitä heilunnassa lyhyellä aikavälillä aina huomaakaan.

    ReplyDelete
  2. Huh onpas opo kyllä noussut vinhasti ylöspäin. Varo ettei kolahda pian kattoon =D

    ReplyDelete
  3. OPO nousee, kurssit heiluu... Jälkimmäisestä ei onneksi tarvitse välittää pitkällä aikavälillä. Sijoittaminen on helppoa :)

    ReplyDelete
  4. Hienoa työtä, eikä velkaa tarvitse todellakaan pelätä. Etenkin kun Nordnetissä pitää sen parhaalla Superluottotasolla (0,99%). Sama taktiikka on itsellänikin käytössä.

    ReplyDelete
  5. Miten Avancen osingot tulkitaan suomalaisessa verotuksessa? Ymmärtääkseni yritys on Bermudan lipun alla eli verotus 30%:ia tai 32%:ia pääomatulona?

    ReplyDelete
  6. "Jos saat osinkoa muusta maasta kuin EU- tai verosopimusvaltiosta, osinko on kokonaan veronalaista ansiotuloa".

    ReplyDelete
  7. Hyvä blogi - palasin pitkästä aikaa tänne tuon Sharevillen seuraamisen sijaan. Oma strategia on samantyyppinen - toistaiseksi ei vaadi tarkistamista, vaan lisää opeteltavaa löytyy edelleen. Onneksi OPOn kasvulle on vielä tilaa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kiittämisestä.

      Tämä on sellaista oman tien karvalakkianalyytikon keittiöteoriaa. Intohimoinen opiskelu jatkuu, vaikka välistä leipiinnyttää. On se jännä, miten paljon on sellaista, mitä ei ymmärrä. Epäilen muuten, onko luotettavaa kokonaisoppia olemassakaan?

      Markkinat taitavat olla aika tehokkaat ja siis antaa mennä vaan, indeksiä nuollen.

      Delete

Lisää kommenttisi, kiitos