Monday, April 28, 2014

Venäjäriskiä alemmas


Myin puolet YIT:n osakkeista. Ruplan riski on suuri. Velkarahalla ei kannata leikkiä sankaria ja vouhastella ilman paitaa. Kun sikspäkki on heikossa kunnossa toisin kuin sillä toisella sekuropaatilla.

Tulosohjeistus vuodelle 2014 ennallaan

Konsernin toimialaraportoinnin mukaisen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 0?10 %
vertailukelpoisin valuuttakurssein. Toimialaraportoinnin mukaisen
liikevoittomarginaalin arvioidaan olevan 7,5?8,5 % ilman kertaluonteisia eriä. 

Jatkunut epävarmuus yleisestä makrotalouden kehityksestä vaikuttaa YIT:n
liiketoimintaan ja asiakkaisiin. Ukrainan kriisin pitkittymisellä ja
mahdollisella kärjistymisellä olisi todennäköisesti negatiivinen vaikutus
yhtiön liiketoimintaan. 


Myynti YIT 195 kpl a' 7,28€. Osuus salkusta on 1,45%.























Thursday, April 24, 2014

Myynti: Okmetic, Q1 14 Elisa, Citycon




Myin eilen Okmetic-omistukseni ennen Q1-julkistusta. Myyntihinta oli 4,54€ per osake. Osuus salkusta oli vain 1,6%. Tuottamaton rönsy, jonka kauppahinnalla voi lyhentää lainaosuutta.

Inderesin mukaan yhtiö on "kärsivälliselle sijoittajalle". Kärsivällisyys loppui nyt.
Osavuosikatsaus kuvastaa huononevaa tulosta ja  kauniita lupauksia paremmasta huomisesta.

Suhteeni Okmeticiin on ollut perin ambivalentti ja ehkä on parempi ottaa etäisyyttä ristiriitaisia tunteita aiheuttavaan instrumenttiin. Johtoryhmän antelias palkkiopolitiikka mietityttää. Suomen ulkopuolelta löytyy parempaa tulosta tekeviä yhtiöitä ja Suomestakin Kone..

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014: LIIKEVAIHTO KASVUSSA, ERITYISESTI ANTURIKIEKKOJEN KYSYNTÄ VAHVAA
Ellei toisin mainita, suluissa olevat luvut viittaavat vastaavaan ajanjaksoon vuotta aiemmin.
TAMMI-MAALISKUU LYHYESTI:
  • Liikevaihto 17,4 (16,4) miljoonaa euroa, kasvua 6,1 %.
  • Kiekkoliiketoiminnan toimitukset 17,5 (15,5) miljoonaa euroa, kasvua 13,0%.
  • Liiketulos 0,9 (1,4) miljoonaa euroa eli 5,3 % (8,4 %) liikevaihdosta.
  • Tilikauden tulos 0,6 (1,2) miljoonaa euroa.
  • Laimentamaton osakekohtainen tulos 0,04 (0,07) euroa.
  • Liiketoiminnan nettorahavirta 0,6 (0,8) miljoonaa euroa.
Oman pääoman tuotto oli 4,4 (7,8) prosenttia.

Elisa teki hyvän tuloksen. Sen osuus on 7,5% joten lisäystarvetta ei ole.

Cityconin tuloksessa käyvät ilmi valuuttatappiot ja toisaalta hieno kulukuri. ilahduttavaa on operatiivisen tuloksen paraneminen. Osuus 3,11%.

Yhteenveto vuoden 2014 tammi-maaliskuusta verrattuna vuoden 2013 vastaavaan
jaksoon 
- Liikevaihto laski 61,3 miljoonaan euroon (Q1/2013: 62,9 milj. euroa) johtuen
lähinnä divestoinneista ja heikommasta Ruotsin kruunusta. 
- Nettovuokratuotot kasvoivat 0,3 miljoonaa euroa eli 0,8 % ja olivat 40,7
miljoonaa euroa (40,4 milj. euroa), johtuen lähinnä tiukasta hoitokulujen
hallinnasta. Lisäksi leuto talvi vähensi hoitokuluja.  Vertailukelpoisten
kohteiden nettovuokratuotto kasvoi 1,2 miljoonaa euroa eli 3,9 % ilman
heikentyneen Ruotsin kruunun vaikutusta. Lisäksi kehityshankkeet kasvattivat
nettovuokratuottoja 0,4 miljoonalla eurolla. 
- Tulos/osake oli 0,08 euroa (0,07 euroa).
- Operatiivinen tulos (EPRA Earnings) kasvoi 2,6 miljoonaa euroa eli 13,4 %
lähinnä korkeampien nettovuokratuottojen ja matalampien rahoitus- ja hallinnon
kulujen ansiosta. Operatiivinen tulos/osake (EPRA EPS, basic) oli 0,051 euroa
(0,052 euroa). 
- Liiketoiminnan nettorahavirta/osake nousi 0,06 euroon (0,05 euroa).

_______________________________________________________________________

Koneen tulevaisuus huolestuttaa Inderes-analyysitaloa.

Inderesin mukaan Koneen arvostustaso on lähes kaikilla mittareilla haastava, tosin se voidaan perustella yhtiön erinomaisella laadulla. Lyhyellä tähtäimellä osakkeelle on kuitenkin enemmän negatiivisia kuin positiivisia triggereitä, Inderes arvioi.
Inderes laskee Koneen suosituksen tasolle ”lisää”


























Wednesday, April 23, 2014

Tuloskausi Q1 14 alkaa. Salkun kalenteri. Koneen tulos



Tuloskausi on aluillaan. Tavallista levottomampi kevät on takana. Nokian renkaat antoi tulosvaroituksen. Salkkuyhtiöistä YIT:n tilanne kiinnostaa, samoin Okmetic.



23-04-2014 KESKIVIIKKO

Kone: osavuosikatsaus 3 kk (klo 12.30), lehdistötilaisuus (klo 14.15), analyytikkotilaisuus ja puhelinkonferenssi (klo 15.45)

"Markkinoiden tulosodotukset 

konsensusennusteen mukaan ovat: 

 Liikevaihto 1478 MEUR 
 Liikevoitto 178 MEUR 
 Osakekohtainen tulos 0,27 EUR 
 Uudet tilaukset 1697 MEUR 

Omat odotuksemme ovat pitkälti 
linjassa konsensuksen kanssa, 
mutta uusien tilauksien suhteen 
olemme varovaisempia. Taustalla 
on lähinnä huolemme Kiinan 
uuslaitemarkkinoiden 
heikentymisestä."
(Inderes)

24-04-2014 TORSTAI

Citycon: osavuosikatsaus 3 kk (n. klo 9.00)

Elisa: osavuosikatsaus 3 kk (klo 8.30), puhelinkonferenssi (klo 12.00)

Okmetic: osavuosikatsaus 3 kk (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 8.30)

Sampo: varsinainen yhtiökokous (klo 14.00)

25-04-2014 PERJANTAI

Sampo: Osingon 1,65 e irtoaminen

YIT: osavuosikatsaus 3 kk (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus, webcast ja puhelinkonferenssi (klo 10.00)


29-04-2014 TIISTAI

Orion: osavuosikatsaus 3 kk

UPM-Kymmene: osavuosikatsaus 3 kk

Fortum: osavuosikatsaus 3 kk (n. klo 9.00)


_________________________________________________________

Edit: Hupsista. Tulos oli parempi kuin osasi odottaa.



KONE Oyj, pörssitiedote, 23. huhtikuuta 2014 klo 12.30 Tammi-maaliskuu 2014: Ennätyskorkea saatujen tilausten taso ja vankkaa kokonaiskehitystä * Tammi-maaliskuussa 2014 saadut tilaukset olivat 1 730 (1-3/2013: 1 712) miljoonaa euroa. Saadut tilaukset kasvoivat 1,0 % historiallisin valuuttakurssein laskettuna ja 5,2 % vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna. Maaliskuun 2014 lopussa tilauskanta oli 6 175 (31.3.2013: 5 823) miljoonaa euroa. * Liikevaihto kasvoi 3,1 % 1 442 (1 399) miljoonaan euroon. Vertailukelpoisin valuuttakurssein kasvu oli 6,6 %. * Liikevoitto oli 179,6 (160,4) miljoonaa euroa eli 12,5 % (11,5 %) liikevaihdosta. * Rahavirta liiketoiminnasta oli 325,4 (297,8) miljoonaa euroa. * KONE täsmentää vuoden 2014 liikevoittonäkymiään. KONEen liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6-9 % vuoteen 2013 verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein. Liikevoiton (EBIT) arvioidaan olevan 990-1 050 miljoonaa euroa, olettaen, että valuuttojen muuntokurssit eivät eroa merkittävästi vuoden 2014 alun tilanteesta. Aikaisemmin KONE arvioi liikevoittonsa (EBIT) olevan 980-1 050 miljoonaa euroa.


Avainluvut ------------------------------------------------------------ | 1-3/ 1-3/ 1-12/ | | | | 2014 2013 2013 | |Saadut tilaukset Me 1 729,7 1 712,4 6 151,0 | |Tilauskanta Me 6 175,4 5 823,1 5 587,5 | |Liikevaihto Me 1 441,8 1 398,7 6 932,6 | |Liikevoitto (EBIT) Me 179,6 160,4 953,4 | |Liikevoitto (EBIT) % 12,5 11,5 13,8 | |Rahavirta liiketoiminnasta Me 325,4 297,8 1 213,1 | | | |(ennen rahoituseriä ja veroja) | |Tilikauden voitto Me 143,3 125,8 713,1 | |Laimentamaton e 0,28 0,24 1,37 | | | |osakekohtainen tulos | |Korollinen nettovelka Me -371,3 -406,5 -622,0 | |Omavaraisuusaste % 35,0 37,7 43,7 | |Nettovelkaantumisaste % -28,1 -26,6 -36,1 | ------------------------------------------------------------


"Uusissa laitteissa Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinan odotetaan kasvavan 
selvästi vuonna 2014. Kiinan markkinan odotetaan kasvavan noin 10 %."

Koneen kurssi pysynee nousussa. Nähtäväksi jää, menikö sivu suun mahdollisuus alentaa keskihintaa (30,35€).

Osuus salkusta on 8,50%.





































Thursday, April 3, 2014

Rinkulat varoitti odotetusti

Sergion arvio huippuyhtiöistä. Samaa mieltä!

Nokian renkaat antoi odotetun tulosvaroituksen. Kurssireaktio oli raju ja lyhyt. Tulosvaroitus on leivottu etukäteen kurssiin, joka on jo toipumassa.
Ehdin kuopaista miltei pohjilta pienen erän.

Osto 25 kpl a' 29,24.





Nokian Renkaat
Pörssitiedote

Nokian Renkaat: Vuoden 2014 liikevaihdon ja liikevoiton arvioidaan laskevan
vuoteen 2013 verrattuna

Nokia, Finland, 2014-04-03 08:00 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Nokian Renkaat Oyj 
Pörssitiedote 3.4.2014 klo 9.00 

Nokian Renkaat: Vuoden 2014 liikevaihdon ja liikevoiton arvioidaan laskevan
vuoteen 2013 verrattuna 

Venäjän ja IVY-maiden talousennusteiden heikkenemisen takia Nokian Renkaat
laskee ohjeistustaan vuodelle 2014. Selvästi heikentynyt Ruplan valuuttakurssi
rasittaa Venäjän taloutta ja kuluttajien ostovoimaa, minkä seurauksena
renkaiden kysyntä ja Nokian Renkaiden myynti Venäjällä laskevat. Yhtiö arvioi
myyntinsä kasvavan vuonna 2014 kaikilla länsimarkkinoillaan: Pohjoismaissa,
Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. 

Nokian Renkaat paransi edelleen markkina-asemaansa kaikilla
loppukäyttäjämarkkinoillaan vuonna 2013, mikä tarjoaa hyvän lähtökohdan
kasvulle. Yhtiön kannattavuutta tukee raaka-ainekustannusten aleneminen, minkä
arvioidaan tuovan kustannushyötyä noin 30 MEUR vuonna 2014. Valmistustoiminta
Venäjällä tuo Nokian Renkaille edelleen kilpailuetuja. Venäjän tuotannosta 55 %
menee vientiin, ja euromääräisten vientitulojen ja ruplissa toteutuvien
tuotantokustannusten välinen erotus on kasvanut. Tämä ei kuitenkaan riitä
täysin kompensoimaan heikentyneitä markkinaolosuhteita Venäjällä. 

Nokian Renkaat julkaisee tammi-maaliskuun osavuosikatsauksensa 7.5.2014.

Taloudellinen ohjeistus (päivitetty)
Yhtiön liikevaihdon ja liikevoiton arvioidaan laskevan vuonna 2014 vuoteen 2013
verrattuna. 

Edellinen ohjeistus 7.2.2014








Wednesday, April 2, 2014

Vakaata huojuvaa käyntiä. Maaliskuu 2014. Q1 2014


                Vakaata elämää

Maaliskuu tarjosi kuoppaista kyytiä sijoitussalkulle kuten koko alkuvuosi. Esimerkinomaisesti alla on kuva Nordnet-salkusta, josssa heilunta oli Nordnetin mukaan 18,9%. 

Volatiliteettia lisäsivät tammikuussa USA:n taperingpelot, sittemmin Ukrainan kriisi ja viimeksi Krimin ryöstö ja sen jälkikaikuina USA:n ja EU:n pakotepuheet ja Venäjän vastapakotteiden pelko. 

Markkina on tunnetusti pelokas otus; sanonnan mukaan kuin neuroottinen kissa. Sanonta tekee vääryyttä kissojen suvulle, sillä neuroottista kissaa en ole koskaan nähnyt. Kinskin kissat ovat aina olleet vakaita egoisteja ja opportunisteja. 

Seligsonin rahastosalkku pysyi ladulla jämerämmin, koska Venäjäriskiä ei siellä ole ole kuin indikaattoriksi otettu minimaalinen erä Russian Prosperity Fundia, joka näkyy olevan nyt -40% korvilla. Oston paikka?




Maaliskuun lopussa salkun arvo on 78414€. Talletuksia osinkoja huomioimatta kertyi 1197 euroa ja tulos valui miinukselle 3,14%.

Ykköskvartaali oli lohdullisempi. Talletuksia sain tehtyä 3479€ eli 1160 euroa kuukaudessa, mikä on hyvin puristettu ja tulos jäi karvan verran miinukselle eli -0,22%.




Salkku 28.2.2014                   79720

Talletus maaliskuu                 +1197
Salkku 31.3.2014                   78414

Tulos  maaliskuu                   -2503€  ~  - 3,14%


Osingot 546€


Q1/ 2014


Salkku 1.1.2014                   75204

Talletus Q1                       3479
Salkku 31.3.2014                  78414

Tulos  Q1                        -269€   ~  - 0,22%


Osingot Q1                      634€


Kaupanteko on kuvattu erikseen välilehdellä Portfolio +kaupanteko.




Koneen ja YIT:n osto-ohjelmia jatkoin. Pidättäydyin toistaiseksiNokian renkaiden lisätankkauksesta, johon ajattelin palata osingon irtoamisen jälkeen. 

Lisäsin salkkuun norjalaista vakuutusyhtiötä Gjendidige Forskring ASA sekä amerikkalaista rahastoyhtuötä  Prospect Capital.


PSEC ainakin lupaa maksaa huimaa 12,20% osinkoa kuukausittain, mikä olisi tietysti tuntuva raha köyhälle miehelle. PSEC:n tietoihin -lähinnä mainokseen pääset täältä


Kyseessä on hyvin korkeariskinen BDC (business development corporation), julkisen kaupankäynnin kohteena oleva pääomasijoittaja joka rahoittaa pientä ja keskisuurta liiketoimintaa. Johtotiimiä pidetään pätevänä. CEO John F. Barry hankki lisää firman osakkeita.


Morningastarin kokonaiskuva: