Sunday, February 2, 2014

Tammikuussa 2014 taisi hiukan valahtaa

              Vanha taivas jo näkyy.

Tammikuu 2014 oli tulosjulkistusten ja kohtalaisen kuoppaisen kehityksen kuukausi. Dow Jones Industrialin tappio nousi kuukaudessa 5,3 prosenttiin. S&P 500 menetti kuukaudessa arvostaan 3,6 prosenttia. Se oli Yhdysvaltain suurimmista yrityksistä koostuvan indeksin huonoin tuotto yli kahteen vuoteen. OMX Helsinki rojahti yli 4%. Onko kyseessä tavanomainen korjausliike vai jokin laajempi rommi jää nähtäväksi. Portfolio on siinä asennossa, että se kestää isommankin tuulen, ainakin toivon niin. Paniikkimyyntien sijaan on järkevää ostaa lisää halventuneita hyviä yhtiöitä. Ikuinen käteisen puute vain vaivaa. Ja kun on liikkeellä ikiholdin periaatteella, laskut ovat mahdollisuus tai kärpäsen surinaa korvissani kuin Sinuhen Kaptahilla ikään. Kaptahin hahmo on ymmärtääkseni ensimmäinen suomeksi julkaistu suurliikemiehen kuvaus.



Salkkuyhtiöistä osumaa saivat UPM -7,3%, Nokian renkaat -10,2%, PKC -4%, Orion -5%, Fortum -4%, Elisa -1% ja Okmetic -1,6%. Vastavirtaan kampesivat Technopolis ja Fiskars sekä amerikkalaiset kiinteistösijoitusyhtiöt MFA ja HTA. VWO eli Vanguard FTSE Emerging Markets ETF on rumasti punaisella jo 17% mutta olkoon. Osuus salkusta on 4,5% ja lisäämisen paikkaa odottelen. 
Tammikuussa oman pääoman tuotto jäi miinukselle -2,5%.
Salkun arvo 31.12.2013   75204
Talletus tammikuu 2014    976
Salkun arvo 31.1.2014    74315

Uusi asia: 
Kulukertymän seuranta 

Kaupankayntikulut 21€.
Korko             14€
~ 35€
Tulos -1865€   ~   2,5%
Vipua on tällä hetkellä 4963€ eli 6,7% salkun arvosta ja n. 10% lainoitusarvosta. En ole ryhtynyt laskemaan sijoitetun pääoman tuottoa koska lainoitus on tähän mennessä ollut niin hetkellistä.
Tapahtumista olen jo aiemmin raportoinut. Myin 120 kpl UPM Kymmenen osaketta -onneksi ennen pahinta dippiä. Ostin Koneen osakkeita kahdessa erässä niin että niitä on nyt 100 kpl keskihinnalla 31,80. Osuus salkusta on 4,2%. Jos kurssi menee alle kolmenkympin tankkaan lisää. Koneen tulos oli erittäin hyvä ja toimitusjohtajan vaihdos hiukan herkkään aikaan epävarman markkinan oloissa aiheutti ylimitoitetun kurssirekstion. Mitä se sellainen on että vahvan tuloksen tehneen firman osake laskee 3 euroa kolmessa päivässä? Koneen ilmiselvä yliarvostus tietysti purkautuu, mutta tuskin se on huonompi yhtiö kuin ennenkään. Vaikka jäljempänä arvellaan, että firman oman miehen valinta uudeksi johtajaksi kertoisi, ettei parempaakaan saatu, luulen että Koneen tapauksessa ei niin ole laita. Stabiili linja ja hyvä kasvu jatkunevat. Tässä mielenkiintoisessa Pörssisäätiön klipissä Kalle Soikkanen Stanton Chasesta kertoo mitä johtajanvaihdos pyrkii viestimään.    
Rupla on menettänyt arvostaan 20% vuodessa. Sillä voi olla seuraamuksia Nokian renkaiden ja Fortumin tulevaisuuteen. Ruplan heikkenemisen vaikutuksista Jukka Oksaharju kirjoittaa täällä.
Vähennys UPM 
Osto  Kone
Osingot HTA, QQQ, PJP
Verojen jälkeen 18€
Veli velkaa ottaessa, veljenpoika maksaessa, sanoo sananlasku. Olen jonkin verran pohdiskellut velkavivun käyttöä sijoittamisessa. Yleisen käsityksen mukaan osakesäästäminen muuttuu bisnekseksi siinä vaiheessa sijoittaja ottaa osakkeiden vakuuksia vastaan lainaa ja hakee korkeampaa oman pääoman tuottoa vivulla. Vivun käyttöä analysoi Kai Nyman tässä. Divident Growth Investor suosittelee varovaista velkavivun käyttöä osinko-osakkeiden hankkimiseen.
Nordnetin salkun lainoitusrvo on tällä hetkellä 49669€. Olisiko 10% siitä sopiva vivun osuus? Lainoitusominaisuuden hankin tulevia laskukausia varten. Laskevaan kurssiin ostaminen on kuitenkin yllättävän työlästä psyykkisesti. Ainakin velaksi. Harrastuskin voi olla haasteellinen. 


























5 comments:

  1. Normaalia heiluntaahan toi näyttäisi ainakin vielä olevan. Vaikea sanoa sen tarkemmmin, mutta jäädään odottamaan mitä tuleman pitää. Käteisen kerääminen ei ole koskaan pahasta. Kone houkuttaisi itseänikin sijoituskohteena, mutta vielä ainakin 10% liian kallis mielestäni. Hyvää on tosin vaikea saada halvalla, mutta niitäkin hetkiä kärsivälliselle kuitenkin tulee..

    ReplyDelete
  2. Kiitos kommentista!
    Kone on kallis mutta sitä on ilo ostella laskevaan kurssiin. Parin vuoden kuluttua näkee, oliko hankinta onnistunut. Olen harkinnut Koneen ostoa jo kaksi vuotta ja olisi todella kannattanut. Kyttäsin sitä parinkympin hinnoissa ja pidin liian kalliina -siis ennen splittiä

    Tää on niin tätä, kuten sanonta kuuluu...

    ReplyDelete
  3. Jep, Kone on inhottava osake. Viimeiset 3-4 vuotta sen kallistumista on tullut katseltua, ja joka kerta se on tuntunut liian kalliilta :)

    Onnea että "uskalsit" ostaa Konetta. Itse en uskalla edelleenkään, vaikka olisi aiemminkin kannattanut. Joku megadippi sitten on eri asia, mutta silloin saattaa olla muitakin ostokohteita. Kone on kyllä tarkkailussa mutta omista verkoistani se kala on jo karannut...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kukas se sanoikaan, että sitten on hyvällä mallilla kun on vanhana tekarit ja mersu. Kone on yhdenlainen mersu, ei siitä mihinkään pääse.
      Pikkulafka silti. Seeking Alpha ei vaivaudu Konetta juuri arvioimaan. Nyt näin ensimmäisen tulosjulkistustranskriptin; on voinut olla ennenkin.

      Reutersin dataa:

      http://www.reuters.com/finance/stocks/financialHighlights?symbol=KNEBV.HE

      Delete
    2. Jakaa analyytikkojen mielipiteitä rajusti. Olkoon tämä nyt sitä kontraamista.

      Delete

Lisää kommenttisi, kiitos