Sunday, January 27, 2013

Pelkkiä kysymyksiä


Fasaaniuros lentää hitain hitain siiveniskuin.
Armaani, totisesti tuotat minulle huolta.
Kuo Feng
- Laulujen kirja






Ensimmäinen kysymys on tärkein. - Miksi? 

Miksi sijoittaa yksittäisiin osakeisiin, kun joidenkin lähteiden,  nyt viimeksi uudelleen lukemani Marko Erolan tyrmäävän kirjan  Paras sijoitus, Itsepuolustusopas sijoittajille mukaan ajoitus on mahdotonta eikä markkinoita voi ennustaa. Tekninen analyysi hyödyttää vain niitä myyviä kauppiaita ja aktiiviset rahastot niiden liikkeellelaskijoita. Samaan mättöön kuuluu, että osakepominta on ajanhukkaa, nettipelaamiseen verrattavaa sijoittelua, kutakuinkin hyödytöntä mutta aikaa vievää puuhastelua, jolla katteettomasti yritetään tehokkailla markkinoilla löytää anomalioita ja voittaa indeksi sen sijaan, että tehtäisiin allokaatio huolella ja sijoitettaisiin indekseihin. 


Salkku tasapainotetaan kerran vuodessa ja tehdään loppuaika muuta.

"- Tätä sijoituskirjaa salkunhoitajat, meklarit ja sijoitusneuvojat eivät halua sinun lukevan! Paras sijoitus kertoo, miten voitat ammattilaiset osakemarkkinoilla ilman mitään erikoisosaamista, erityistietoa tai edes vaivannäköä. " - Näin kirjassa väitetään. Taloustoimittaja Marko Erola kuvaa kirjaansa puoliksi pamfletiksi ja puoliksi sijoitusoppaaksi.

Huolimatta provokatiivisuudestaan teoksessa on paljon hyvää. Erola korostaa osakkeiden olevan pitkässä juoksussa paras tapa taistella inflaatiota vastaan ja huomauttaa, että riski on mahdollisuus ja hajautus välttämätöntä. 

Hyvää on on myös erittäin kiivas painotus kulurakenteen vaikutuksesta pitkän aikavälin tuotto-odotukseen. 


Erola on vannoutunut indeksisijoitusten ja ETF-rahastojen puolestapuhuja ja näin pitkälti samoilla linjoilla kanssani. Oman riskisietokyvyn puntarointi ja allokaation merkitys korostuvat. 

Ennen kaikkea Erola uskoo tehokkaisiin markkinoihin ja sijoittajien kyvyttömyyteen toimia rationaalisesti. Kun koehenkilöitä ((n=1)  omissa tutkimuksissani on seurattu, tähän on helppo yhtyä. Suorastaan hupaisa on kommentti Magic Formulasta, jolla voi kylläkin voittaa indeksin, mutta mitä sijoittajan hermot eivät kestä. 

Sivistynyttä keskustelua Magic Formulasta käydään täällä.

Edellisellä kerralla joskus 2010 taisin lukaista kirjan huolimattomasti koskapa eräs sen tärkeimpiä anteja, tutustuminen Invest Funds Advisors- sivustoon jäi väliin. Sieltä löytyi suoraan elämäntianteeseeni sopiva ehdotus allokaatioksi ja mitä enemmän sitä pyörittelen, sen paremmalta se alkaa näyttää.


Perinteisten oppien mukaan soitustavoitteisiin pääsemistä helpottaa, kun  selvittää mitä nuo tavoitteet ovat. Kun luo sijoitussuunnitelman kirjalliseen muotoon, voi seurata menestystä ja kehittää edelleen suunnitelmaa. Aika paljastaa heikkoudet.


Kirjalliseen muotoon tehty sijoitussuunnitelma on myös oivallinen apuväline oman toiminnan arviontiin jälkikäteen.

Sijoitussuunnitelmasta

-Mikä on sijoitustavoite?
-Tavoitellaanko tiettyä summaa tiettyyn ajankohtaan mennessä?
-Halutaanko pääoman kasvua riskit hyväksyen vai turvallista tuottoa?
-Kuinka pitkä on sijoitushorisontti, ja millaista keskimääräistä tuottoa tavoitellaan?
-Mikä on sijoitusten allokaatio?
-jako eri arvopaperiluokkien kesken’ (osakkeet, joukkolainat, käteinen sekä mahdolliset muut sijoitukset)?
-Ovatko tavoitteet, riskinsietokyky ja realistiset tuotto-odotukset tasapainossa?
-Mitkä sijoitusinstrumentit sopivat tavoitteisiin ja sijoitettavan varallisuuden määrään?
-Kuinka sijoituksia seurataan ja hoidetaan?
-Tuleeko erityisiä verotus-, perintö- tai suojausseikkoja ottaa huomioon?

Jätän vastaamatta, vielä. Mutta tuota allokaatiokohtaa pitää tutkia.

Figure 1: IFA Index Portfolio 50 Allocation 
  100 Allocations Available to Clients
 IFA Indexes* 
(Click links for definition of IFA indexes)
Percentage
Allocation (%)
Number of Stocks
& Bonds*
Wtd Avg
Mkt Cap
(in $ Mill)*
Wtd Avg Book to Market*
12
$121,609
0.50
12
$66,628
0.94
6
$1,299
0.64
6
$1,998
0.97
6
$11,464
0.64
6
$42,585
1.17
3
$1,570
0.92
3
$1,423
1.57
1.8
$43,760
0.60
1.8
$27,295
1.05
2.4
$1,287
0.80
10
na
na
10
na
na
10
na
na
10
na
na
*As of September 30, 2012          Total:






Tämän logiikan mukaan houkuttelevinta olisi myydä kaikki osakkeet ja ostaa lisää Seligsonin indeksiosuuksia  sekä sopivia Vanguardin ETF-osuuksia. Siis indeksoida koko salkku. Ja palata asiaan 2014.

Vaan mitäs sitä sitten seuraisi ja laskisi hiki päässä? Mäkeä?









Marko Erola: Paras sijoitus. Itsepuolustusopas sijoittajille, Talentum, 214 sivua, ISBN 978-952-14-1363-6.


Wednesday, January 23, 2013

Seurantaa

Minä olen sinisen lootuksen
syrjäänvetäytynyt oppinut, karkotettu kuolematon;
kolmekymmentä vuotta
olen kätkenyt maineeni viinitupiin.
Hu-choun alikäskynhaltija
miksi kyselet joutavia
jälleensyntyneeltä Kultaisen Jyvän buddhalta?

Li-Po (701-762)




Päiväkirjan pitämiseen kuuluu jatkuva allokaation seuraaminen. Pyrkimys on päästä yhä vakaampaan salkkuun. Joukkolainojen ja korkojen osuus on edelleen luvattoman pieni. Vuoden 2012 osinkotuotto oli sentilleen 1743,55 euroa. Osinkoja tuli jo kahdeksana kuukautena kevääseen painottuen liittyen tietysti salkun tuolloiseen korkeaan kotimaisuusasteeseen. Vuodelle 2012 on luvassa osinkoja kuukausitta. Vuonna 2012 kuukautta kohti salkku tuotti 145 euroa. 
Tavoitteeseen eli 1000 euron kuukausittaiseen osinkotuotton on matkaa pitkästi. Maltillisella 4% tuotto-odotuksella kokonaisarvon pitäisi olla 300 000.

Omaisuusluokat 
Salkku
% pitkä
% lyhyt
% nettovar.
Osakkeet
89.18
0.00
89.18
Joukkolainat
10.31
0.05
10.26
Käteinen
0.47
0.06
0.42
Muut
0.15
0.00
0.15
Luokittelem.
0.00
0.00
0.00

Salkku
% pitkä% lyhyt% nettovar.

89.180.0089.18




Osaketoimialat

Perusmateria 9,57
Syklinen kulu 9,64
Rahoituspalv 8,29
Kiinteistöala 12,21
Viestintä 4,04
Energia 2,73
Teollisuus 3
Teknologia 18,75
Ei-syklinen k 7,04
Terveydenhuo 13,11
Julkishyödykk 11,64

EDIT:
Asiaa yön yli harkittuani vähensin Okmetic-painoa edelleen, kun stop loss-raja -15%  ylittyi uudelleen. Pyrin kurinalaisuuteen. Tämän portfolion kanssa voi elää. Tavoiteallokaatiota pitää vielä funtsia.

Myynti: Okmetic                                225 a' 4,74.            Salkussa 225
Osto: Elekta AB ser. B                        95 a'  95,60 SEK. Salkussa 395 







Tuesday, January 22, 2013

Tasapainoa kohti

Kylmän virran yllä usvassa kuu,
portin luona rannassa kalastajan vene ankkurissa.
Tu Mu  (803-852)















Okmetic antoi tulosvaroituksen muutama päivä sitten. Jo syksyllä vaikutti siltä, että toisen kvartaalin jälkeinen ohjeistus loppuvuodelle oli liian optimistinen. Yhtiön solar-liiketoiminnan heikkeneminen on ilmeisesti pahempi kuin on ennakoitu. Tällä erää osakkeessa ei näy nousuvaraa.  Okmeticin mukaan viime vuoden liiketulos jää 8,0 miljoonaan euroon eli 3,8 miljoonaa euroa pienemmäksi kuin edellisvuonna.
Loka-joulukuun liiketulos on 1,0 miljoonaa euroa, kun se oli vuotta aiemmin 2,3 miljoonaa euroa.
Okmeticin aiemman ohjeistuksen mukaan viime vuoden liiketulos jäisi hieman pienemmäksi kuin vuonna 2011. Pitkiä sopimuksia päättyi syksyllä.  Epi-kiekkojen kysyntä heikkeni  vuoden lopussa, joten viimeinen neljännes jäi niiden tuotannossa tappiolliseksi. Myös valuuttakurssien muutokset ja suuret kertaluontoiset kulut nakersivat varsinkin joulukuun liikevoittoa. Pitkän aikavälin strategiseksi painopistealueeksi valittujen vaativien anturikiekkojen kysyntä jatkui kuitenkin loppuvuonna vakaana.

Inderesin mukaan piikiekkotoimiala on ollut kriisissä finanssikriisin jälkeen. Volyymit ovat elpyneet, mutta ylikapasiteetti on syönyt hintatasoa eikä markkinan arvo ole kasvanut. Suomalainen pieni toimija Okmetic on onnistunut välttämään kriisin, mihin käytännössä kaikki muut toimija ajautuivat.

Pitkällä tähtäyksellä nähtynä Okmetic on edelleen potentiaalinen menestyjä. Kinski jää seuraamaan tilannetta ja keventää Okmeticin painoa salkussa. 

Myynti: Okmetic 305 kpl hintaan 4,74. Salkkuun jää 450 kpl.

Asuntolainoihin USA:ssa sijoittava MFA Financial, Inc sopii hyvin REIT-ohjelmaani. Ongelmallista on iso spredi ja korkoherkkyys, mutta vahvaa tulosta yhtiö tekee. Yli 11% osinkokin tulee varmasti pienenemään, mutta potentiaalia pitäisi olla. Yhdessä Realty Incomen kanssa REIT-osuus on nyt tasolla 12% salkusta.

Osto:MFA 300 kpl  hintaan 8,98 dollaria. Lisää MFA:n tilanteesta täällä.







Sunday, January 13, 2013




Avaan verhot, näen uuden kuun,
kiirehdin portaita alas jakamaan iloni;
arkoja sanojani ei kuule kukaan,
suvun suusta puhaltaa pohjatuuli.

-Li Tuan




Ohessa listaus tämänhetkisistä osakkkeista ja niiden maantieteellisestä painotuksesta. Korkorahastot ja valtionlainat (Joukkolainat 10,85%, käteinen 1,20% )  eivät tässä näy.

SLG OMXH25 myytiin miltei kokonaan pois, koska tavoitteena on edelleen kotimaisen osakepainon vähentäminen. Tilalle tuli lisäsiivu Realty Income Corp (O) ja VWO: ta. VWO on tähän saakka pelittänyt hyvin ja alhainen TER (0,18%) on sen etuja. En oikein tiedä, onko esimerkiksi EEM yhtään parempi. Ainakin se on kalliimpi.

REIT-osuus on nyt 6,37%. Eri lähteissä kehoitetaan hajauttamaan myös REIT, mREIT ja REIT-hybridipositioita. Tätä täytynee tutkia lähemmin. Toisaalta Realty Income vaikuttaa aika turvalliselta pitkän päälle.

Alustava tavoite sjoitusvarallisuuden kasvulle vuosille 2013 -14 on 100 000 euron ylittäminen vuoteen 2015 mennessä, kun nykyarvo on 58000 euroa.

Tiukkaa tekee. Vaatisi runsaan tonnin kuukausisäästöä noin 9% tuotto-odotuksella.Tällä erää en ole töissä vaan elelen eläketulon varassa. Autokin pitäisi vaihtaa, jos ryhdyn taas ajamaan pitkää työmatkaa "tuotannon" piiriin. Toisaalta, jos autoa ei vaihda, koituu n. 20 k€:n säästö. Nykyinen 2006 vm diedel-Octavia riittää ihan hyvin. Autoa tarvitsemme mökillä käymistä varten.

Veroprosentteja on korotettu ja hiljaiselo sijoituskirjallisuutta ja kaunokirjallisuutta, myös runoja tutkien saattaa itse asiassa tulla halvemmaksi kuin työ, josta menee veroa 51%.


Omistus
Suur-Eurooppa
Amerikat
Suur-Aasia
Paino
(%)
1.01
98.91
0.08
13.07
Fortum Oyj
100.00
0.00
0.00
9.69
PKC Group Oyj
100.00
0.00
0.00
7.48
17.99
21.08
60.93
7.34
Fiskars Oyj
100.00
0.00
0.00
6.61
Okmetic Oyj
100.00
0.00
0.00
6.50
Realty Income Corporation
0.00
100.00
0.00
6.37
UPM-Kymmene Oyj
100.00
0.00
0.00
6.36
Elekta AB
100.00
0.00
0.00
5.58
Nokian Tyres PLC
100.00
0.00
0.00
5.37
Sampo Oyj
100.00
0.00
0.00
3.43
0.00
100.00
0.00
2.75
Elisa Oyj
100.00
0.00
0.00
2.13
1.63
96.98
1.39
1.88
37.63
46.15
16.22
1.39
17.54
20.32
62.13
0.94
100.00
0.00
0.00
0.79
28.63
65.00
6.37
0.43
0.50
99.50
0.00
0.08